Puoti sai nimensä huoneessa 1930- luvulla toimineesta kaupasta. Toinen hyvä nimiehdotus tilalle on “Sängy Kammari” huoneesta löytyneen kirjoituksen mukaan. Ottaen huomioon, että huone oli ollut kylmillään vuodesta 1976 saakka se oli melko hyvässä kunnossa. Vesikatto oli pitänyt ulkoa tulevan kosteuden loitolla ja kiitos muovittomuuden, näkyviä lahovaurioita ei ollut syntynyt.
[uix_column_wrapper top=’0′ bottom=’0′ left=’0′ right=’0′]
[uix_column grid=’9′]
Lattia
Puodin lautalattia on peräisin 1920-luvulta. Tarinan mukaan aiempi asukas oli joko polttanut lattian tai vienyt sen mennessään. Kiinnostava tarina mutta luulenpa löytäneeni kadonneet lattialankut lähes 100 vuotta myöhemmin hyvästä kätköstä.
Nykyinen lattia oli päällystetty muutamalla linoleum- kerroksella. Lattian alle ei päässyt kurkistamaan. Sain kuitenkin ujutettua käärmekameran kynnyksen alta. Näytön täytti pellava- vai liekö olleet mineraalivillakuidut. Siispä lattia sai jäädä ennalleen vain paikkaus ja maalaus pellavaöljymaalilla muutamaan kertaan.
Seinät
Huoneen seinät oli päällystetty ainakin seitsemällä tapettikerroksella. Osassa huonetta tapettikerrosten välissä oli kuitulevy, oletettavasti 60-luvulta. Levystä löytyi nimi ja päiväys 22.11.1964. Alin säilynyt tapettikerros oli kiinnitetty pahville tai suoraan maalattu sille. Pahvin alla oli ollut aikoinaan savirappaus ja tapetteja. Savirappaus oli tehty kattolistaa vasten, eli listan asentamisen jälkeen.
Seinien hirret olivat pääosin kunnossa. Pieni vaurioalue, joka oli päässyt lahoamaan aikoja sitten talon ja verannan katolta tulevan veden vuoksi. Tällainen kulma on tyypillinen hirsirakennuksen vauriokohta.
Vieressä kuvia puodin seinien kerrostumista. Vaikka tapettimallit ovat vaihdelleet melkoisesti, on niillä yhteinen tekijä: Useassa niistä on kimallellut kulta. Uusin tapettikerros lienee 1970- luvun alusta. Kaksi vanhinta yhtenäistä kerrosta ovat ajalta ennen pinkopahveja. kaikkein vanhimmista malleista oli jäljellä vain pieniä paloja. Kaikilta osilta tapettien tarkkaa järjestystä ei voinut määrittää, sillä kerrostumat olivat osittain limittäin.
Hirsipinnassa erottuu savirappauksen jäljet sekä kirveellä veistetty tartuntapinta erottuvat selvästi.
Peilien kuviointi tehtiin sinikukkaisen kuvion perusteella.
[/uix_column]
[uix_column grid=’3′ last=’1′]
[/uix_column]
[/uix_column_wrapper]
Laipio
Laipio oli päällystetty kuitulevyllä. Levy alkoi repsottaa kun kurkistin varovasti sen taakse. Niinpä kuitulevy sai väistyä. Levyn alta löytyi maalattu pinkopahvi. Siinä oli ikävän näköinen vesijälki. Rakenne oli kyllä kuivunut yli puoli vuosisataa sitten. Pahvin alta löytyi toinen ja kolmaskin maalattu pahvikerros samoin vaurion. Alimpana kerroksena oli kymmentuumainen lauta. Lauta oli selvästikin kierrätettyä, mitä ilmeisimmin julkisivusta. Puolet laudoista oli maalattu valkealla liitupitoisella maalilla, toisesta puolesta maali oli höylätty pois. Rosoissa kuitenkin erottui saman maalin jäämät. Viimeisenä kuorrutuksena yhdestä laudasta löytyi punaisella liidulla kirjoitettu teksti “Sängy Kammarin Väli Katte Laudatt“. Käytetty kirjoitustyyli viittaa Ruotsin vallan aikaan.
Ikkuna, ovet ja listat
Jopa huoneen ikkuna oli laitettu umpeen. Nyt se tuo valoa, tosin vain verannan kautta.
Huoneessa on kolme ovea, joista kaksi oli piilotettu tapettien ja pahvien taakse. Tupaan johtava ovi oli pelkkä aukko. Siihen kuitenkin löytyi talon varastosta sopiva peiliovi. Vain karmit piti askarrella itse. Eteiseen johtava ovi löytyi piilotettuna tapettien alta. Poistin seinän sisällä ollen oven ja suurensin oviaukon paripeilioville sopivaksi. Ja taas pääsi askartelemaan karmeja. Toiseen kamariin johtavan oven ilmiantoi tapetin läpi kuultava lukkohela. Tämä peiliovi odottaa kunnostusta. Vain lukko kunnostettiin ja avain teetettiin syksyllä 2015.
Ovi- ja ikkunalistat säilytettiin soveltuvin osin. Uudet osat tehtiin vanhan mallin mukaan. Kattolistat irrotettiin varovasti, puhdistettiin ja maalattiin sekä lopuksi kiinnitettiin alkuperäisillä noin 100mm sepän takomilla nauloilla. Lattia listoja ei tarvittu, koska peilit hoitavat samalla jalkalistojen virkaa. Muurin ja seinän/laipion rajaan jouduttiin tekemään muutama uusi listan pätkä huoneen ilmettä kunnioittaen.
Lämmitys
Huoneessa on hyväkuntoinen pönttöuuni 1920- luvulta. Samalta ajalta on peräisin myös savupiippu. Piippu ja uunin niska tarvitsivat kunnostusta. Uuni sai ensitulet lähes neljän vuosikymmenen kylmillään olon jälkeen joulun 2015 alla.